Osuuskunta yritysmuotona
Osuuskunta on moderni ja ihmisläheinen yritysmuoto!
Arvostatko yrittäjyyttä, joka perustuu tasavertaisuudelle, avoimuudelle ja yhteistyölle? Jos vastasit kyllä, osuuskunta voi olla Sinulle sopiva yritysmuoto!
Osuuskuntayrittämiseen liittyy tiettyjä erityispiirteitä, joiden ansiosta siitä on kehittynyt nykyaikainen, joustava ja ihmisläheinen yrittämisen muoto.
Yhdessä yrittäminen kannattaa
Osuuskuntalain uudistumisen myötä osuuskunnasta on tullut entistä houkuttelevampi yritysmuoto. Yhteisöllisyytensä, joustavuutensa ja pehmeän arvomaailmansa ansiosta niiden suosio kasvaa yhä useammilla toimialoilla. Erityisen hyvin osuuskunta sopii käytännön työhön painottuvaan ja vähän pääomaa vaativaan yritystoimintaan, jossa omistajien henkilökohtaisella osallistumisella on tärkeä merkitys.
Tänä päivänä osuuskunnan voi perustaa vähintään kolme henkilöä tai yhteisöä, joten se soveltuu entistä paremmin myös pien- ja perheyritysten yhteisömuodoksi. Myös yritystoiminnan riski on pienempi kuin henkilöyhtiöissä, sillä vastuu yritystoiminnasta rajoittuu sijoitettuun pääomaan eli jäsen ei voi pahimmassakaan tapauksessa menettää kuin sijoittamansa osuusmaksun.
Osuuskunnassa jokainen on tasavertainen toimija
Kuten lähes kahden vuosisadan takaiset perustajansa, osuustoimintaliikkeen nykyiset jäsenet uskovat tasavertaisuuden, avoimuuden, yhteiskunnallisen vastuun ja muista ihmisistä välittämisen eettisiin arvoihin.
Osuuskunnan jäsenet osallistuvat pääoman kartuttamiseen yhdessä ja hallitsevat sitä demokraattisesti ”jäsen per ääni” -periaatteella. Luottamushenkilöinä toimivat miehet ja naiset ovat vastuussa toiminnastaan muille jäsenille.
Osuuskunnassa tärkeintä ei ole voiton maksimointi, vaan hyvinvoinnin ja edun tuottaminen itse työn tekijöille. Mahdolliset voittovarat käytetään pääsääntöisesti osuuskunnan kehittämiseen tai jaetaan jäsenille osuuspääoman korkona tai ylimääräisenä palkkana.
Osuuskuntayrittäjänä et jää yksin
Osuuskuntien toiminta perustuu vapaaehtoiselle ja avoimelle jäsenyydelle. Osuuskunta voi ottaa mukaan myös uusia jäseniä, jotka haluavat antaa työpanoksensa osuuskunnan käyttöön ja sitoutuvat noudattamaan yhdessä sovittuja sääntöjä. Osuuskuntaan liittyminen
Osuuskunnan perustamiseen ei yleensä tarvita suuria pääomia, vaan perustajien itsensä määrittelemä osuusmaksu riittää. Keskitettyjen ja jaettujen kustannusten kautta osuuskuntamuotoinen yrittäminen säästää myös aikaa, vaivaa ja rahaa.
Osuuskunnissa työn tekeminen perustuu työsopimukseen osuuskunnan ja jäsenen välillä. Jäsenen työn hinnoittelun pohjana ovat palkka ja palkan sivukulut. Lisäksi on huomioitava muut muuttuvat kulut sekä osuuskunnan toiminnasta aiheutuvat kiinteät kulut. Työsuhde on aivan samanlainen kuin missä tahansa työnantajalla – osuuskunnan jäsen vain on työssä itse omistamassaan yrityksessä!





