Rahoitus
Yksi. Kaksi. Pennit miljoonaksi!
Osuuskunnan perustamiseen ei yleensä tarvita suuria pääomia, vaan perustajien itsensä määrittelemä osuusmaksu riittää. Joskus rahoitustarve saattaa kuitenkin muodostua omaa pääomaa suuremmaksi.
Ulkopuolista rahoitusta tarjoavat pääasiassa pankit, rahoituslaitokset ja vakuutusyhtiöt. Myös valtio edistää pienten yritysten toimintaa myöntämällä rahallisia yritystukia. Niiden saantimahdollisuus kannattaa kuitenkin selvittää hyvissä ajoin ennen yrityksen perustamista.
Yritystoiminnan alussa ulkopuolisesta rahoituksesta ja erilaisista avustuksista voi olla huomattavaa apua, mutta pitkällä tähtäimellä yritystoiminnan kannattavuus ei voi perustua avustusten varaan.
Lainat
Käytettävistä lainavaihtoehdoista yleisimpiä ovat pankkien, rahoituslaitosten ja vakuutusyhtiöiden myöntämät lainat. Toiminnan käynnistysvaiheessa osuuskunnan jäsenet saattavat joutua lainaamaan osuuskunnalle myös omia varojaan.
Lainojen ehdot määritellään tarkasti ja niistä tehdään kirjallinen sopimus. Lainat maksetaan takaisin maksuehtojen puitteissa osuuskunnan toiminnan päästyä kunnolla vauhtiin.
Lisätietoja:
pankit, rahoituslaitokset ja vakuutusyhtiöt
Osamaksu- ja leasing-rahoitus
Useat rahoitusyhtiöt rahoittavat koneiden, laitteiden ja kaluston hankintaa osamaksurahoituksella tai leasing-rahoituksella (laitteen vuokraaminen). Leasing soveltuu myös tuotannollisten investointien rahoittamiseen.
Luoton vakuutena on yleensä rahoituksen kohteena oleva kone. Leasing-rahoitus ei sido vakuuksia, joita aloittavalla yrityksellä on usein niukasti. Leasing-vuokrat voi vähentää verotuksessa.
Osuuskunnalla on myös mahdollisuus takaisinlainata rahastoituneita TEL- ja LEL -eläkevakuutusmaksujaan.
Lisätietoja:
rahoitusyhtiöt
Työllisyyspoliittinen avustus
Työllisyyspoliittista avustusta voidaan myöntää työttömien perustamalle osuuskunnalle, jonka tarkoituksena on järjestää työtä ja työntekomahdollisuuksia työttömille. Työllisyyspoliittisen avustuksen myöntämisen ehtona on, että osuuskunnan perustamishetkellä jäsenistä vähintään kolme neljäsosaa on työttöminä työnhakijoina. Jotta työttömyysturva säilyisi, osuuskunnassa on käytännössä oltava vähintään seitsemän jäsentä, joista kuuden on oltava työttömiä.
Lisätietoja:
TE-keskusten työvoimaosastot
www.te-keskus.fi
Finnveran rahoitus uusille osuuskunnille
Finnvera Oyj myöntää rahoitusta uusosuuskunnille samoilla periaatteilla kuin muillekin yrityksille. Yrityksen tulee täyttää kannattavan liiketoiminnan edellytykset ja yrittäjän henkilökohtaisen talouden on oltava kunnossa. Lisäksi yrittäjän tulee osallistua yrityksen toimintaan täysipäiväisesti ja ansaittava siitä toimeentulonsa.
Parhaiten Finnveran tuotteista osuuskunnille soveltuvat takaukset ja lainoista Investointi- ja Käyttöpääomalaina sekä Kehittämislaina. Myös pienlainatuotteet, kuten Pienlaina ja Naisyrittäjälaina ovat mahdollisia, kun yrityksen henkilömäärä on alle 5 henkilöä.
Mahdollisia rahoitusvaihtoehtoja kartoitettaessa kannattaa ottaa yhteyttä lähimpään Finnveran aluekonttoriin.
Lisätietoja:
Finnvera
www.finnvera.fi
Muita erityisrahoituksen vaihtoehtoja
Keksintösäätiö myöntää rahoitustukea keksintöjen patentointiin, tuotekehitykseen ja kaupallistamiseen sekä yksityishenkilöille että pienyrityksille.
Teknologian kehittämiskeskus Tekes rahoittaa yritysten tutkimus- ja tuotekehityshankkeita avustuksin ja lainoin.
TE-keskuksilla on useita kasvuhakuisille yrityksille tarkoitettuja rahoitusohjelmia mm. erilaisten investointi- ja kehittämishankkeiden sekä maataloustuotteiden jalostuksen ja markkinoinnin tukemiseen.
Maaseudun elinvoimaisuuden säilyttämiseen tähtäävistä kehittämisohjelmista ja rahoitusvaihtoehdoista saat lisätietoa osoitteesta: www.maaseutu.fi
Lisätietoja:
www.yrityssuomi.fi
www.tekes.fi
www.te-keskus.fi
www.maaseutu.fi





